Aino & Posti – Pitkäkestoista työtä ihmisen parasta ajatellen – Aino Health

"Meillä Postilla on pyrkimyksenä tukea työntekijöiden työkykyä monella eri tasolla, ja me pidämme ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä todella tärkeinä", Postin työhyvinvointijohtaja Anne Tallgrén kertoo.AnneTallgren-Posti.jpg

Postilla tulokset puhuvat puolestaan 


Postilla on paljon työntekijöitä, jotka ovat tehneet talossa pitkän työuran. Muun muassa tästä syystä yrityksessä on paljon osatyökykyisiä työntekijöitä. Yhteistyö Aino Healthin kanssa aloitettiin pyrittäessä kartoittamaan osatyökykyisen työntekijöiden tilannetta ja ratkaisuja kyseisiin haasteisiin. Posti on ollut Aino Healthin asiakas vuodesta 2015.

"Tällä hetkellä yhteistyömme kulminoituu meidän osatyökykyisten työntekijöidemme tukemiseen. Pyrimme yhdessä luomaan sellaisia ratkaisuja, että mahdollisimman moni pystyisi olemaan työelämässä eläkeikään saakka. Etsimme yhdessä erilaisia vaihtoehtoja talon sisältä sekä ulkoa. Aino Healthilta saa siihen hyvää asiantuntemusta", Tallgrén kertoo.

"Meidän työkykyasiantuntijamme ovat olleet lähes pioneereja työssään. Osa tuloksista on nähtävissä jo nyt muun muassa sairauspoissaolojen vähenemisenä; osa vasta vuosien päästä liittyen esimerkiksi työkyvyttömyyseläkemaksuihin", Tallgrén jatkaa.

Postin ja Ainon yhteistyö on kumppanuutta ja se on ollut tuloksellisen yhteistyön avain. Ainon työkykyjohtamisen asiantuntijan ja tiiminvetäjän Sonja Salon mukaan yhteistyö on kehittynyt asiakastarpeesta. "Kumppanuuteen on sitouduttu pitkäjänteisesti – osa tuloksista on nähtävissä lyhyellä aikavälillä ja osan vaikutus on todennettavissa vuosien päästä", kertoo Salo.

 

Tiivistä yhteistyötä loistavan tiimin kesken

Ainon asiantuntijoiden näkökulmasta työ on mielenkiintoista arjen työkykyjohtamista. "Työ pitää sisällään toimintamallien ja prosessien soveltamista käytännössä. Haemme ratkaisuja yksilöllisiin tarpeisiin ja työn keskiössä on jatkuvasti yksilön työkyky", kertoo Salo.

"Haasteita työhön tuovat monenlaiset työkykyyn liittyvät haasteet ja työssä tapahtuvat muutokset, jotka vaikuttavat työkykyyn. Työelämä on muuttunut monella tapaa viimeisten vuosien aikana ja se on tuonut osaltaan haasteita työkyvylle sekä sen johtamiselle. Olemme saaneet tehdä yhteistyötä Postin organisaation kanssa hakiessamme ratkaisuja näihin yksilöllisiin tilanteisiin", jatkaa Salo.

Posti ja Aino Health tekevät tiivistä yhteistyötä monella eri saralla. Aino Healthin tarjoamat palvelut ovat esimerkiksi konsultointia ja konkreettisia ohjelmistoja. Työkykypäällikkö koordinoi toimintaa, ja säännöllisissä statuspalavereissa seurataan kokonaistilannetta. Yhteistyö toimii, ja vaikeisiin asioihin löydetään ratkaisuja.

 

Kumppanuus ja pitkäjänteisyys mahdollistavat menestyksekkään yhteistyön

"Aino Healthin toiminta on proaktiivista, ja he vievät aktiivisesti työkykyjohtamiseen liittyviä prosesseja eteenpäin. Meillä on loistava tiimi, jonka kokoonpanoon olemme voineet itse vaikuttaa", Tallgrén sanoo.

"Suosittelen yhteistyötä Ainon kanssa niille yrityksille, jotka pohtivat, mitä tehdä runsaiden sairauspoissaolojen kanssa tai mitä tehdä, kun ihmisiä jää ennenaikaiselle eläkkeelle. Työ on pitkäjänteistä ja pitkäkestoista. Tässä mietitään yhdessä ihmisen parasta ja ajatellaan työuraa eläkeikään saakka ja Ainolta saa tukea ensimmäisistä stepeistä alkaen", Tallgrén kertoo.

"Kumppanuus ja pitkäjänteisyys ovat mahdollistaneet menestyksekkään, tuloksellisen yhteistyön. Työssä on tekemisen meininki, selvä suunta ja tavoitteellisuus. On ilo tehdä työtä jolla on merkitystä, joka kehittyy ja jonka tulokset näkyvät", kertoo Salo. "Kiitos siitä, että olemme saaneet olla mukana kehittämässä Postin työkykyjohtamista. Yhteinen matkamme on ollut opettavainen molemmin puolin. Harva pärjää yksin ja parhaat tulokset saavutetaan yhteistyöllä", Salo jatkaa.

 

Katso Anne Tallgrénin videohaastattelu Ainon ja Postin yhteistyöstä!

 

Posti on lähes 400 vuotta toiminut yritys, joka työllistää tällä hetkellä Suomessa noin 15 000 ihmistä. Posti Group Oyj:n työntekijät ovat hyvin sitoutuneita, ja moni tekee yrityksessä pitkän työuran. Yritys pyrkii tukemaan työntekijöidensä työhyvinvointia esimerkiksi laajan työterveyshuollon ja ennaltaehkäisevien toimenpiteiden kautta. Työkykyyn pyritään vaikuttamaan tekemällä yhteistyötä Aino Health Management Oy:n kanssa.

Kiinnostuitko? Varaa aika nopeaan tapaamiseen asiantuntijamme kalenterista, kun sinulle sopii.

 

Lue myös:

GDPR & HR – Mitä uusi EU:n tietosuoja-asetus tarkoittaa henkilöstöhallinnon näkökulmasta?

Miten mitata työkykyjohtamisen investoinnin tuottavuutta?

Työkykyjohtamisen trendit 2018

Most recent