Ainon digitaalinen varhaisen välittämisen prosessi tukee henkilöstötuottavuuden johtamista

Yksilön työkykyä kuvaa työkykytalo ja sen ympäristö.  

Diagram

Description automatically generated

Työkyvylle on ominaista se, että se muuttuu läpi työuran ja siihen vaikuttavat erilaiset tekijät eri aikakausina. Työkyky sisältää resurssia, eli pääomaa. Tämä merkitsee yksilön näkökulmasta esimerkiksi sitä, että mikäli työkyky on heikentynyt jollakin osa-alueella, jokin toinen vahvempi osa-alue voi pitää taloa pystyssä.  

Mikäli työkyvyssä on haasteita, sitä voidaan tukea monin eri tavoin. Työkyvyn tukeminen on vaikuttavaa, kun tuki kohdistetaan täsmällisesti niille työkyvyn osa-alueille, joilla haasteita ilmenee. Kaikki työntekijät sairastuvat aika ajoin ja ovat tarpeen mukaan poissa työstä. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että etenkin runsaat ja lisääntyvät poissaolot ovat usein selitettävissä muillakin kuin terveyteen ja toimintakykyyn vaikuttavilla syillä.  

Esihenkilö vaikuttaa työntekijän arkeen ratkaisevasti. Hän voi tukea varhaisen välittämisen keinoin tiiminsä työssä suoriutumista, sitoutumista sekä tuottavuutta. Hän voi myös vähentää työntekijöiden sairauspoissaoloja ja työkyvyttömyydestä johtuvia kuluja. Toimenpiteet ovat vaikuttavia, kun niitä hyödynnetään systemaattisesti.  

Työkyvyn tuki on tehokasta, kun esihenkilö havaitsee työkyvyn hiljaiset signaalit varhain ja ottaa nämä puheeksi työntekijän kanssa. Hiljaiset signaalit ovat pieniä merkkejä työkyvyssä, jotka pitkään jatkuessaan muuttuvat varsinaisiksi ongelmiksi tai oireiksi. Tällaisia ovat esimerkiksi ongelmat tai muutokset työntekijän työsuorituksessa tai työkäyttäytymisessä sekä osaamiseen tai työmotivaatioon liittyvät haasteet. Kun työkykyhaasteiden juurisyihin päästään kiinni ajoissa ja työkykyä tuetaan täsmällisesti, voidaan ehkäistä työkyvyttömyydestä johtuvia poissaoloja ennen kuin niitä on edes alkanut muodostua.  

Ainon uudistettu digitaalinen ja automatisoitu varhaisen välittämisen prosessi tarjoaa esihenkilölle systemaattisen ratkaisun työntekijän kokonaisvaltaisen työkyvyn tukemiseen. Esihenkilöä ohjaavien varhaisen välittämisen keskustelulomakkeiden avulla voidaan tukea esihenkilön ja työntekijän välistä keskustelua. Lomakkeet ovat rakenteellisessa muodossa, mikä tukee työkykyhaasteiden juurisyiden täsmällistä tunnistamista, työkykyä tukevien ratkaisujen etsimistä sekä kirjaamista. Prosessi on tehokasta, kun työntekijä osallistuu siihen jo alkuvaiheessa täyttämällä esikyselylomakkeen, jossa hän pohtii omaa tilannettaan sekä ratkaisuvaihtoehtoja. Johto saa arvokasta tietoa yksikkö- ja organisaatiotasolla keskusteluissa esiin nousseista työkykyhaasteiden juurisyistä, työkyvyn tuen keinoista sekä niiden vaikutuksista sairauspoissaoloihin. Tiedon avulla voidaan tehostaa henkilöstöhallinnon tukitoimien kohdentamista työyhteisön työkyvyn tukemisessa, vaikuttavuuden seurannassa sekä esihenkilötyön tukemisessa.